Markku Envall:
Mika Waltari

Mika Waltari


Taustaa
  • Mika Waltari
  • Tuotanto
  • Tuotanto kirjoitusvuosien mukaan
  • Filmografia
  • Näytelmät
  • Muuta
  • Waltari taideteoksissa
  • Waltari valkokankaalla
  • Bio Rex
  • Kulttuurikeskukset
  • Waltari Mika Waltari 1908-1979

    Mika Waltari on romaanikirjailijana, mutta myös dramaatikkona sivuuttamaton luku suomalaisen kirjallisuuden historiaa. Hän julkaisi viidellä vuosikymmenellä tuotannon, jonka määrä hipoo kaikkia ennätyksiä, ja jonka kestävien teostenkin luku on epätavanomaisen suuri. Hän suosi selkeästi kerrottuja tarinoita, joiden eroottinen viritys löysi vastakaikua suuressa yleisössä. Hän valloitti ensin suomalaisen, ja 1940-luvun lopulta alkaen myös yleismaailmallisen lukijakunnan.

    Waltari syntyi kummankin vanhempansa puolelta talonpoikaiseen sukuun, jotka olivat kaupungistuneet hänen isovanhempiensa polvessa. Isän suku oli kotoisin Hattulan Katinalasta, äidin Pornaisten Laukkoskelta. Sekä Waltarin isä että setä saivat pappiskoulutuksen; Waltari puhuikin teologisesta sukurasituksestaan.

    Isän kuolema 1914 pojan ollessa 5-vuotias vaikutti monin tavoin Waltarin elämään. Äiti kasvatti ja koulutti hänet ja hänen kaksi veljeään, ja hänen teostensa päähenkilöille on ominaista läheinen suhde äitiin ja isän poissaolo.

    Waltari tuli ylioppilaaksi Helsingin suomalaisen normaalilyseon klassilliselta linjalta 1926. Yliopisto-opinnot hän aloitti teologisessa tiedekunnassa, jonka hän seuraavana lukuvuonna vaihtoi historialliskielitieteelliseen vaikean katsomuksellisen kriisin jälkeen. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi laudatur-aineinaan käytännöllinen filosofia ja nykyiskansain kirjallisuus. Tutkielmat hän kirjoitti uskonnon ja erotiikan suhteesta sekä ajan muotikirjailija Paul Morandista.

    Sukunsa ja omat vaiheensa Waltari on kuvannut pienin kirjallisin vapauksin 1933-1935 ilmestyneessä romaanisarjassa, nk. Helsinki-trilogiassa, jonka tiivistetty yhteislaitos ilmestyi nimellä Isästä poikaan.

    Kirjailijan ura alkaa

    Kirjalliselle uralle nuoren Waltarin sysäsi hänen Toivo-setänsä, joka tilasi tältä kertomuksen Suomen Merimieslähetyksen julkaisuohjelmaan. Jumalaa paossa oli 17-vuotiaan esikoisteos, nopeasti unohdettu uskonnollinen kertomus.

    Waltari liikkui varhaiskypsänä lyseolaisena tulenkantajien piirissä ja tutustui ajan suomalaisiin kirjailijoihin. Läpimurtoteos ja esikoisromaani Suuri illusioni (1928) oli hänen viides teoksensa, sitä ennen hän oli julkaissut uskonnollisia runoja, kauhunovelleja nimellä Kristian Korppi ja yhdessä Olavi Laurin (Paavolaisen) kanssa tulenkantajahenkisen runokokoelman Valtatiet. Suuri illusioni oli ajantunnelmien sytyttävän vangitseva kuvaus, jossa nuori lukijakunta näki ilmaistuna elämäntunteensa. Teos oli arvostelu-, myynti- ja käännösmenestys, ja sitä on verrattu kansainvälisesti kuuluisiin Ernest Hemingwayn ja F. Scott Fitzgeraldin 20-luvun kuvauksiin.

    Waltari omaksui pian ammattikirjailijan työmoraaliin. Hän pyrki ja onnistui elättämään kirjoittamalla itsensä ja perheensä sekä tuki taloudellisesti myös sukulaisiaan. 1930-luvun vaihteen teoksien, satu- ja runokokoelmien sekä sotaväkiraportin joukkoon kuuluu mm. matkakirjan klassikoksi jäänyt, nuorekkaan vauhdikas ja edelleen tehoava Yksinäisen miehen juna (1929). Toinen romaani Appelsiininsiemen (1931) on ajankuvana ja ihmiskuvauksena esikoisromaania kypsempi ja rikkaampi, sen pääaineistona on kirjailijan avioitumiseen johtanut romanssi. Käytännöllinen ja harhaluuloja romuttanut kirjailijaopas Aiotko kirjailijaksi? (1935) on lajissaan edelleen ylittämätön.

    Nuoruuden romaanipyrkimysten viimeinen ja onnistunein toteutus, Surun ja ilon kaupunki (1936) on yhden päivän romaani, jonka kaleidoskooppinen rakenne, henkilökuvaus ja kuva kaupunkikollektiivista tekevät siitä Palmu-dekkareiden ohella suomalaisen kirjallisuuden klassisen Helsingin ja sen tunnelmien kuvauksen.

    Waltarin taiteellinen kunnianhimo keskittyi romaanimuotoon. Elämässä hän piti tärkeimpänä kehitystä, ja sen kuvaamista puolestaan romaanin tehtävänä. Romaanituotannon keskeiset tyypit olivat aikalaiskuvaus, pienoisromaani ja historiallinen romaani.

    Hänen kirjallinen luomistyönsä levittäytyi laajalle: runoja, novelleja, salapoliisiromaaneja, viihdettä, draamoja, komedioita, farsseja, kuunnelmia, elokuvakäsikirjoituksia, sekä satuja, matkakirjoja, poliittisia pamfletteja, yrityshistoriikkeja, kirjallisuus- ja teatteriarvosteluja, käännöksiä, esseitä varsinkin maalaustaiteesta - sekä monen lapsisukupolven kuulemia ja lukemia riimejä Asmo Alhon piirtämään sarjakuvaan Kieku ja kaiku, joka ilmestyi Kotiliedessä 1934-1975.

    Monipuolinen dramaatikko

    Waltarin kirjoittamien näytelmien lukumäärä on 26 (kts. tuotanto), kuunnelmat mukaan lukien suurempi, ja hänen käsikirjoitukseensa tai muuhun teokseensa perustuvien elokuvien luku on 33. Näytelmistä ansiokkaimmat ovat historialliset Akhnaton, auringosta syntynyt ja Paracelsus Baselissa, joissa voi samalla nähdä esityöt romaaneihin Sinuhe ja Mikael Karvajalka.

    Mutta Waltari oli myös aito komediallinen kyky. Hänen huijarikomediansa huvittivat yleisöllä niin näyttämöllä kuin valkokankaalla. Hänen käsikirjoittamistaan elokuvista suurimmat katsojaluvut sai Kulkurin valssi.

    Liikatuotteliaisuuttaan kätkeäkseen Waltari käytti useita salanimiä, joilla hän julkaisi varsinkin viihteellisempiä teoksiaan - hänen ahkeruuttaan kun oli ivannut jo Olavi Paavolainen pamfletissaan Suursiivous eli kirjallisessa lastenkamarissa (1931). Varsinkin Helsingin Sanomien kriitikko Lauri Viljanen oli Waltarin teosten ankara makutuomari, mihin kirjailija itse piti syynä kirjoitusnopeuttaan, julkaisutiheyttään ja yleisönsuosiotaan. Hän pyrki hyvitykseen - ilmeisesti myös arvostelijoidensa nolaamiseen - osallistumalla kirjoituskilpailuihin, joissa teokset arvosteltiin vailla tietoa niiden tekijästä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran näytelmäkilpailussa 1936 hän sai Akhnatonillaan vain kolmannen palkinnon. Täyden hyvityksen tuotti Werner Söderströmin (WSOY) pienoisromaanikilpailu 1936, jossa Waltari voitti käsikirjoituksilla Vieras mies tuli taloon ja Ei koskaan huomispäivää (elokuvana Verta käsissämme) ensimmisen ja toisen palkinnon.

    Pohjoismaisessa salapoliisiromaanikilpailussa 1939 Waltari voitti Suomen osuuden teoksellaan Kuka murhasi rouva Skrofin? (elokuvana Kaasua, komisario Palmu). Romaanissa Waltari hyödynsi Suuressa illusionissa kuvaamaansa kiristäjän ja salonginemäntä Spindelin esikuvaan Minna Craucheriin kohdistunutta murhafantasiaansa. - Waltari oli oppinut puhumaan kirjoillaan;Lauri Viljasta hän kuritti fiktion keinoin seuraavassa dekkarissaan Komisario Palmun erehdys (1940), joka sisältää lempeästi ivallisen Viljas-karikatyyrin.

    Sotavuosien tuotantoon kuuluvat paitsi propagandatyöt, myös muutama kaunokirjallinen teos: talvisotaromaani Antero ei enää palaa, välirauhan kuvaus Rakkaus vainoaikaan sekä kaksi historiallista romaania Kaarina Maununtytär ja Tanssi yli hautojen. Näiden historiallisten romaanien ensiversioina olivat tilatut elokuvakäsikirjoitukset, mutta vain Tanssi yli hautojen toteutui elokuvana. Jälkeenpäin teokset voi nähdä Sinuhea edeltävinä harjoitustyönä.

    Historiallinen Waltari

    Sodan jälkeen Waltari kirjoitti laavanomaisena purkauksena kauan hautomansa egyptiläisromaanin. Sinuhe egyptiläinen (1945) on hänen pääteoksensa ja hänen kansainvälisen maineensa alkaja ja tärkein ylläpitjä. Teos on yhtäaikaa aateromaani, kehitysromaani, historiallinen romaani, veijariromaani ja seikkailuromaani. Kirjan englanninnos pääsi Yhdysvalloissa bestseller-listalle ja sen kuuluisuuden sinetöi Hollywood-elokuva.

    Sinuhen jälkeen Waltari omistautui pienoisromaanin muodolle, jonka tuotokset kustantaja kuitenkin hylkäsi. Pienoisromaanit pääsivät julkisuuteen vasta vuosien odotuksen jälkeen. Pienoisromaanien kokonaislaitokseen 1966 Waltari sisällytti 13 teosta, kahden aikaisemman kokoelman Kuun maiseman (1953) ja Koiranheisipuun (1961) lisäksi hän liitti siihen kaksi teosta varhaisemmasta novellituotannostaan.

    Waltari kirjoitti kaikkiaan kahdeksan vankkaa historiallista romaania, jotka suunnattiin yleismaailmalliselle lukijakunnalle, ainoa suomalainen päähenkilö oli Mikael ja Mikael Karvajalka (1948) ainoa romaani, joka kuvasi myös Suomen historiaa. Yhdessä jatkonsa Mikael Hakimin (1949) kanssa romaanpari on Waltarin pisin ja rönsyilevin.

    Johannes Angelos (1952) on Sinuhen tasoinen keskitetty, tiivis ja moderni, rakenteeltaan hiottu romaani, joka kuvaa päähenkilönsä päiväkirjan muodossa Konstantinopolin piiritystä ja valloitusta 1453. Sen ensimmäinen, tekijän hylkäämä versio ilmestyi postuumisti 1981 nimellä Nuori Johannes.

    Etruskilaisromaani Turms, kuolematon (1955) oli rohkea aihevaltaus, ja etruskeja koskevan tiedon vähäisyys vapautti Waltarin mielikuvituksen, mutta toteutukseltaan teos on epätasainen.

    Kristinuskon ongelmat aloittivat ja päättivät Waltarin kirjailijantien. 1958 hän julkaisi yllättäen aikalaisromaani Feliks onnellinen, jota on kutsuttu suomalaisen kirjallisuuden parhaaksi uskonnolliseksi romaaniksi. Tämän jälkeen ilmestyi kristinuskon synty- ja alkuvaiheita käsittelevä romaanipari. Isä ja poika Manilianuksen kertomat Valtakunnan salaisuus (1959) ja Ihmiskunnan viholliset (1964) on otettu vastaan ristiriitaisin mielipitein. Edellinen on ihmekylläinen Jeesus-romaani, ja Ihmiskunnan viholliset kertomus Roomasta kristinuskon levittäytymisen ja kristittyjen vainoamisen vuosikymmeniltä.

    Teos jäi Waltarin viimeiseksi suureksi kirjaksi. Hänellä oli edessään 15 elinvuotta, joita leimasivat 1957 saatu akateemikon asema, sen velvoitukset nuoremman kirjailijapolven opastamiseen, väsymys, sairaudet, yritykset kirjoittaa romaani Maltan ritarikunnasta, aktiivivuosina kirjoitettujen tekstien ja teosten toimittaminen ja julkaiseminen vähitellen yhteistyössä Ritva Haavikon kanssa sekä muistelmateoksen tuottanut kirjailijahaastattelu, johon hän paneutui tunnollisesti. Hänen kuolemansa jälkeen on jäämistöstä, unohduksesta ja salanimien piilosta ilmestynyt teoksia, mikä yhdessä kestosuosikkien uusintapainosten kanssa tullee edelleen jatkumaan.

    Bestselleristä steadyselleriksi

    Mika Waltarissa on vakavikkoa ja viihdekirjailijaa, suuren yleisön ja tuntijoiden kirjailijaa, helppotajuista ja ylen oppinutta kirjailijaa. Hänen suosionsa ei osoita laantumisen merkkejä, päinvastoin hänen tuotantonsa on kokenut uusia renessansseja esimerkiksi Ranskassa. Waltarin luomisvoima johti lopuksi niin suureen menestykseen kuin kirjailija voi toivoa. Syyte viihteellisyydestä on laantumassa, klassikon asema varmentumassa. Kansainvälinen maine heikentää hänen kotimaista oppositiotaan, ja karttuva tutkimus alkaa osoittaa hänen kerrontansa helppouden kätkevän sekä kirjallisten rakenteiden että historiallisen oppineisuuden syvyyttä.

    Hänen tunnusarvonsa inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja kaunis turhuus ovat taanneet hänen parhaiden teostensa elinvoiman, vaikka hän hyväksyi kirjojen kuoleman kaiken katoavuuden osana. Teosten viestivyys ja palkitsevuus eri maissa ja kulttuuripiireissä lukuisien sukupolvien aikana voi johtua vain niiden orgaanisesta yhteydestä universaalin inhimillisyyden syvään pohjakerrokseen.

    Markku Envall

    (Elokuvalista) (Mika Waltari - pääsivu)