Waltari taideteoksissa
- Waltari valkokankaalla
- Bio Rex
- Kulttuurikeskukset
|
Tekijä: Eemu Myntti, 1941Omistaa: Mika Waltarin lahjoituksena Eteläsuomalainen osakunta Kuva:Eteläsuomalainen osakunta |
- Mika Waltarin puhe
- Hyvät ystävät, nuoret osakuntalaiset.
- Tunnen tarvetta puolustaa että nyt paljastettava muotokuva on pastellimaalaus. Pastellia, mielestäni turhaan, aliarvioidaan öljyvärien rinnalla. Pastellin kukoistusaika oli 1700-luvulla. Voi sanoa, että se oli sammuvan rokokoon kimaltava heijastus taiteessa. Pastellin säilyvyys on myös asetettu kyseenalaiseksi, mutta 1700-luvun ranskalaiset muotokuvat osoittavat sen täysin säilyttävän juuri pastellille ominaisen herkkyyden ja viehätyksensä. Edellytyksenä on tietysti, että pastellimaalaus säilytetään lasin alla, eikä kosteus pääse vahingoittamaan sitä. silloin pastelli luullakseni säilyy vähintään yhtä hyvin kuin nykyajan tehdastuotteiset öljyvärit. Pastellilla on ollut merkityksensä myös Suomen taiteessa. Esimerkiksi Edelfelt käytti mielellään pastellia silloin, kun katsoi saavansa sen avulla ilmaistuksi sellaista mitä ei öljyvärein voinut tavoittaa. Oman vuosisatamme suurista Euroopan taiteilijoista Matisse on maalannut hienoja pastelleja.
- Tämä muotokuva on maalattu kesäkuussa 1941. Eemu Myntillä, jota eräässä kirjoituksessa kerran nimitin "suomalaisen taiteen shamaaniksi", oli silloin pastellivaiheensa. Hän oli varta vasten saapunut Helsinkiin ja asui nykyisen vanhan iloisen Fennian ullakolla maalatakseen vain muotokuvia ja vain pastellivärein. Muotokuvani oli viimeinen niistä. Saatuaan sen valmiiksi hän pakkasi tavaransa ja palasi takaisin kotiinsa Pohjanmaalle.
- Pastelli edellyttää taiteilijalta suurta ammattitaitoa. Sitä ei sovi korjaillen tuhria. Paras muotokuvapastelli on sellainen, joka syntyy yhdellä istumalla, näennäisen kevyesti ja vaivatta. Tämä kuva vaati kolme istuntoa. Koko ajan Eemu Myntti oli tyytymätön ja haukuskeli naamaani. Muutaman kerran hän kiivastuneena tuhrasi, korjauksia tehden. Hän kysyi myös kiukkuisesti, mihin minä oikein tuijotan, vaikka itse taiteilijan vaistolla tiesi sen vähintään yhtä hyvin kuin minä. Lähdin perheeni mukana maalle, mutta pistin pöytälaatikosta sotilaspassin taskuun. Viikon kuluttua sain sen avulla junalipun takaisin Helsinkiin.
- Kun kuva tehtiin, olin 32-vuotias. Sellaisena suon mielellään säilyväni osakunnan seinässä, mieluummin kuin vuosien tuhraamana. Kuva on ehkä vähän villin näköinen, mutta siinä on väriä ja hieman jopa näköisyyttä. Ei se huonoimpia ole eemu Myntin pastelleista.
- Tosin en mitenkään voi käsittää, miksi Eteläsuomalainen osakunta teki minusta kunniajäsenen, onneksi sentään vasta kiivaan äänestyksen jälkeen. Oppivuosinani osakunnassa näytin korkeintaan huonoa esimerkkiä nuhteettomille opiskelutovereille. Osakunta oli minulle aina antavana puolena. Anneista tärkein tapahtui vapunvietossa osakunnassa 1930. Löysin silloin täältä tulevan vaimoni. Molemmat käyttäydyimme yhtä sopimattomasti. Hän hylkäsi kavaljeerinsa, joka oli koulutytön osakuntaan tuonut, ja minä oman daamini. Lähdimme yhdessä katselemaan kevään tähtiä. Uskomattominta asiassa on, että hän sen jälkeen on pystynyt sietämään minua nämä 34 vuotta. Ei vain pahoina päivinä, se on luonnollista, vaan myös hyvinä päivinä, se on vaikeampaa. Menestyksen mukana miehen itsetunto ja turhamaisuus kihoaa päähän pahemmin kuin viin-, tarkoitan tietysti häkä.
- Kiitän osakuntaa kaikesta mitä olen saanut, itse mitään antamatta. Ja nuoret osakuntalaiset, ilomielin ja keventyneenä sälytän niskoillenne huolen, maailman tulevaisuudesta. Hoitakaa se paremmin kuin me vanhat osasimme. Isänmaanne on Suomi, Eurooppa henkisine aarteineen perintönämme synnyinkotimme tämä pieni, katkerasti kaunis maapallo. Teidän tehtävänne on saattaa elämä hiukan helpommaksi elää kaikille ihmisille, kielestä, kansallisuudesta, ihonväristä riippumatta. Ihminen on ihmisen ainoa veli täällä maan päällä.
Mika Waltari, Eteläsuomalainen 2-3/64
(Eteläsuomalaisen osakunnan lehti) - Tunnen tarvetta puolustaa että nyt paljastettava muotokuva on pastellimaalaus. Pastellia, mielestäni turhaan, aliarvioidaan öljyvärien rinnalla. Pastellin kukoistusaika oli 1700-luvulla. Voi sanoa, että se oli sammuvan rokokoon kimaltava heijastus taiteessa. Pastellin säilyvyys on myös asetettu kyseenalaiseksi, mutta 1700-luvun ranskalaiset muotokuvat osoittavat sen täysin säilyttävän juuri pastellille ominaisen herkkyyden ja viehätyksensä. Edellytyksenä on tietysti, että pastellimaalaus säilytetään lasin alla, eikä kosteus pääse vahingoittamaan sitä. silloin pastelli luullakseni säilyy vähintään yhtä hyvin kuin nykyajan tehdastuotteiset öljyvärit. Pastellilla on ollut merkityksensä myös Suomen taiteessa. Esimerkiksi Edelfelt käytti mielellään pastellia silloin, kun katsoi saavansa sen avulla ilmaistuksi sellaista mitä ei öljyvärein voinut tavoittaa. Oman vuosisatamme suurista Euroopan taiteilijoista Matisse on maalannut hienoja pastelleja.
Kuningasajatus - Mika Waltarin muistomerkki
|
Tekijä: Veikko Hirvimäki, 1985 Sijainti: Apollonkadun ja Runeberginkadun kulmaus Mika Waltarin puisto Etu-Töölö Kuva:Helsingin kaupunginmuseo |
Patsaan synty
- Nuoret eteläsuomalaiset halusivat vaalia Mika Waltarin muistoa. Monivaiheisten neuvotteluiden, valtuuskuntien, kannanottojen ja päätöksien jälkeen julistettiin viime toukokuussa muistomerkin suunnittelukilpailu.
- Kirjailijamestarille on siis tulossa patsas. Tammikuussa 1983 voimme nähdä, minkä muodon Mika Waltari saa suomalaisten kuvanveistäjien käsissä.
- Suomessa on totuttu polemisoimaan patsaista vasta paljastustilaisuuden jälkeen. Arvostelu on usein tyrmäävä, koska nykyiset muistomerkit eivät aina miellytä kaikkien silmää ja muistuttavat monien mielestä luonnon muovaamia järkäleitä.
- Turvallisinta on siis arvioida patsasta, jota ei ole.
- Kansalaisaloite muistomerkin hankkimiseen ei perustu pelkästään haluun osoittaa kunnioitusta suuren taiteilijan, poliitikon tai sotilaan muistolle, vaan tarkoitus on myös vahvistaa ja näyttää omia aatteita. Edesmennyt kulttuurin voimahahmo on saanut omille ideologioilleen kannattajia, jotka haluavat sitten muistomerkin muodossa osoittaa ett' juuri nämä aatteet ovat olleet ja ovat ratkaisevan tärkeitä kehitykselle.
- Aateoppien ja henkilöhistorian opettaminen riippuu ajan hengestä, mutta itse patsas kertoo aina (niin kauan kuin se pystyssä pysyy) työstä aatteen puolesta.
- Ajatus Mika Waltarin muistomerkin pystyttämisestä syntyi Eteläsuomalaisessa osakunnassa helmikuussa 1981.
- Yhteydet osakunnan ja Mika Waltarin välillä ovat selvät. 1920- ja 20-luvuilla ESO oli mukana opiskelijapolitiikassa ja -kulttuurissa. Helsinkiläisyys ja ystävät saivat usein Waltarin poikkeamaan osakuntaansa. Hänet kutsuttiin osakunnan kunniajäseneksi vuonna 1962.
- Patsashankkeeseen saatiin vauhtia ylipormestari Raimo Ilaskiven luvattua kaupungilta patsaalle sopivan paikan. Muistomerkkivaltuuskunnan perustamistilaisuudessa olivat edustettuina mm. Helsingin kaupunki ja yliopisto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, suomen Kuvanveistäjien liitto, WSOY ja Yhtyneet Kuvalehdet.
- Yksityishenkilöinä tilaisuudessa olivat mm. yliopiston kansleri Ernst Palmén, fil. lis. Ritva Haavikko ja taiteilija Aimo Kanerva. Puheenjohtajuutta hoiti professori Matti Klinge.
- Muistomerkin sijoituspaikan etsiminen sai välillä koomisiakin piirteitä patsasta sijoiteltaessa ympäri Helsinkiä. Vähintä huomiota ei suinkaan saanut kirjailijan oma toive saada muistolleen pariisilaiseen malliin pisuaari Esplanadille.
- Lopulta kaupungin mahtikäskyllä paikka löytyi ravintola Eliten edestä. Samalla pienen puistikon nimi muutetaan Oksasenlehdosta Mika Waltarin puistoksi. Tiedetäänhän ravintola Eliten olleen kirjailijalle hyvin tuttu paikka.
- Kun voittopatsas on lunastettu, on vielä yksi ongelma voitettavana; kustannukset tulevat olemaan alustavan arvion mukaan 600 000 - 800 000 markkaa. Eiköhän patsas kuitenkin ilmesty, koska suurimmat vaikeudet ovat jo takana. Toivottavasti ei tarvitse arvailla, esittääkö patsas Waltaria itseään, hänen kirjoituspöytäänsä vai hänen koiraansa.
- Ehkei pelkoa ole, koska palkintoraadin toiveena on, että "patsas olisi yhtä humaani, kuin kirjailija itse".
- Mika Waltari oli lavean proosan taitaja, mutta hänen skaalansa ulottui yli kaikkien kirjallisuuslajien. Hän kirjoitti kaikkiaan 22 romaania, 15 pienoisromaania, Komisario Palmu -kirjat, lukuisia näytelmiä, kuunnelmia, elokuvakäsikirjoituksia, esseitä, arvosteluja, pakinoita, satuja, runoja.
- Tuotanto
- Kirjailijamestarille on siis tulossa patsas. Tammikuussa 1983 voimme nähdä, minkä muodon Mika Waltari saa suomalaisten kuvanveistäjien käsissä.
(Eteläsuomalainen 5/82, Mika Waltari erikoisnumero)
